Toinen kirjoitus päivän aikana...jos jatkan tätä tahtia niin pian menee maku koko hommaan ja arvoisat lukijat (niin mitkä lukijat) jäävät paljosta paitsi. Ehkei kuitenkaan, lupaan kuitenkin rajoittaa kirjoitusmäärän korkeintaan yhteen merkintään päivässä. Lupasin aiemmassa viestissä kertoa poikien luonteista, joten tässä saatte haluamaanne materiaalia kyseistä aihetta koskien. Sain jo jonkin aikaa sitten kirjoitettua hyvän tekstin, mutta jouduinkin aloittamaan koko homman alusta, kun deletoin vahingossa sen...

Sammy, Sami, Peppu, Samsam - rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta rakkaalla koiralla on vielä useampia. Sammy oli ensimmäinen koirani ja sitä sainkin kinuta kymmenen vuotta. Ihan hyvä vain, ehdin lukea lukuisia kirjoja läpi koskien koiria ja oli paremmat valmiudet ottaa vastuulle elävä olento. "Helppo kouluttaa, pehmeä luonne" - näin lapinkoiraa taidetaan kuvailla koirakirjoissa pääasiassa. Oli niin tuuriani saada kohdalleni maailman pirullisen ja jääräpäisin lapinkoirapentu, joka alussa oli kätkenyt luonteensa luttanan ulkonäön taakse.

Sammy oli vaikea pentuna. Olin odottanut lapinkoiramaista pehmeyttä ja helppoa koulutettavuutta, mutta nyt jouduinkin laittamaan kaikki taitoni peliin, kun vastassa oli oikea ilkimys, joka itse niin halutessaan osasi käyttäytyä nätisti - se ei tehnyt mitään, mistä ei kokenut hyötyvänsä. Namien eteen se kyllä suostui tekemään asioita, mutta se myös turhautui helposti ja jos ei saanut namia vaikka kuinka söpösti tapitti se mieluummin poistui paikalta kuin että olisi jäänyt pidemmäksi aikaa kerjäämään lahjuksia. No, pikkuhiljaa edistystä alkoi tapahtua. Sammy oli hyvin sosiaalinen pentu, joka sai tavata paljon koiria ja riekkua niiden kanssa. Se rakasti lenkkeilyä ja kun piti mennä sisälle se lösähti monesti mielenosoituksellisesti makaamaan oven eteen eikä suostunut tulemaan sisälle. Jääräpää. Se kuitenkin oppi omaa tahtiansa ja olin oikein ylpeä, kun se 5kk:n iässä oli täysin sisäsiisti. Sammy myös otti varauksettomasti vastaan uudet asiat, pelkuri se ei ollut. Muutimme alle vuoden sisällä kolme kertaa ja senkin asian kanssa sain huokaista helpotuksesta, kun se ei stressannut muuttoja tai uutta ympäristöä alkuunkaan.

Noin vuoden iässä Sammy alkoi pomotella koiria enemmän. Monien tuttujen koirien kanssa se tuli sukupuolesta riippumatta loistavasti toimeen, mutta uusia jäseniä (varsinkaan toisia uroksia) se ei hyväksnyt enää ympärilleen. Hihnaräyhääjä se ei ole koskaan ollut, joten siinä asiassa säästyin paljolta. Se ei kuitenkaan voi edelleenkään sietää uroksia, jotka eivät sille ole tuttuja ja tämä ilmenee tilanteissa, joissa toinen koira tulee liikaa iholle. Lenkeillä se kuitenkin taapertaa nätisti hihnassa, mitä nyt joskus on puheliaalla tuulella, mutta sen kanssa lenkkeily on niin rentoa. Se ei jahtaa autoja, ei mene ihmisten luokse tai muutenkaan tunnu olevan edes kiinnostunut ympäristöstään. Tai no oravat ja jänikset saavat kyllä sen vietit päälle. Sain riistaviettisen lapinkoiran, kyllä, minä ja hyvä tuurini. Irti en Sammyä uskalla pitää missä tahansa, mieluummin käyn yhdessä syrjäisessä koirapuistossa sitä juoksuttamassa. Ihan yleiseen koirapuistoon en myöskään vie sitä, koska ei ole mitään varmuuttaa että se siellä tulisi kaikkien kanssa toimeen. Aina välillä kuitenkin saatan jossain turvallisella alueella sen antaa olla irti.

Sammy on hyvin kiintynyt perheeseensä ja joihinkin ihmisiin, jotka ovat olleet sen elämässä pennusta asti. Uudet ihmiset eivät sitä hirveästi kiinnosta, eikä se näiden luokse edes yritä mennä. Kotiin tulevia vieraita se kuitenkin tykkää ahdistella (ja nämä ovat yleensä niitä tuttuja, jotka Sammy on pidemmän aikaa tuntenut) ja mennä kerjäämään rapsuttelua vaativasti. Mutta esimerkiksi kadulla, jos joku sitä haluaisi silittää niin kyllä tuo pysähtyy, mutta vain hetkeksi eikä kiinnitä suurempaa huomiota rapsuttelijaan. Perheen kesken se on kuitenkin hyvin ihmisrakas. Ennen lenkille lähtöä sen pitää mennä kysymään varsinkin isältäni lupa. "Saako lähteä?"-ilmeellä se antaa tassua ja haukahtaa, että tarvitsee luvan. Joskus sen pitää kysyä tätä myös useammalta ihmiseltä, enkä yhtään tiedä mistä moinen tapa on lähtöisin. Hölmö koira! Varsinkin iltaisin se käy toivottamassa hyvät yöt tökkimällä ja vaatimalla taputtelua halipulaansa.

Sammyä on edelleenkin vaikea motivoida muuta kuin sen erikoisherkkunameilla (joita ovat Pedigreen Jumbone Bitesit) uusiin asioihin, koska sitä ei vain kiinnosta esimerkiksi agility. Keskitymme siis sen kanssa enemmän tokoiluun ja muuhun temppujen opiskeluun, koska mikään vauhtihirmu tuo ei ole muuta kuin saadessaan hepulin irtiollessaan. Miellyttämishalua sille on tullut enemmän vanhempana tai ainakin siltä tuntuu. Se tottelee hyvin kaikenlaisia käskyjä, joskus voisin jotain listaakin väsätä mitä kaikkea pojat osaavat, mutta se jääköön toiseen kertaan. Lyhyesti sanottuna jääräpäästä pikkupojasta kasvoi hellyyttävä ja kiltti ukko.

Sen voisin vielä mainita, että Sammy on hieman paukkuarka. Nuorena meni pelästymään lähellä ammuttua ilotulitusrakettia ja sen jälkeen ei ole niitä sietänyt. Muunlaisia pamahduksia ei kuitenkaan pelästy. Toinen ah-niin-rohkean uroon pelko on hyönteiset. Ulkona tätä pelkoa ei ole, mutta sisälle tulevat hyönteiset saavat sen piiloutumaan sängyn alle. Kiitos kuuluu siskolleni, joka niin ötökkäfobisena sai pelon tarttumaan Sammyynkin. Aina kun tuli hyönteinen --> sisko kiljui --> Sammy luuli että kyseessä on pelottava asia. Kesäisin yritetään aina siedättää tuota, mutta ehkäpä niitä tuloksia joskus alkaa syntyä. Kolmas pojan hyvin jännä pelko on ääni, mikä tulee kun toinen koira yskäisee/köhäisee. Se sai alkunsa, kun Sampo ollessaan pikkupentu söi kumia, mikä sai sen oksentamaan ja yökkimään monia kymmeniä kertoja. Ihmiset oli aika hätääntyneitä, että mikä sitä vaivaa ja Sammykin oli hermostunut, koska ihmiset olivat. Sen jälkeen tuo pelko alkanut ja se on edelleen aika voimakkaana päällä. Esimerkiksi kun käytiin Sammyn kanssa näyttelykoulutuksessa viime kesänä ja toinen koira köhäisi, niin Sammy meni niin lukkoon että yritti karata valjaistaan ja tulla syliin. Jos jollakin on vinkkejä miten tämän saa koulutettua pois, niin otan suurella kiitollisuudella vastaan. Myös siihen otan vinkkejä miten saan Sammyn pysymään rauhallisena tilanteissa, joissa se on pakotettu olemaan lähellä toisia uroksia. Nämä kaksi ovatkin syitä, miksi emme ole näyttelyissä tai mätsäreissäkään käyneet. Eikä asiaan auta, että olen itse niin epävarma miten Sammy tulee reagoimaan, joten automaattisesti välitän sille tätä tunnetta eteenpäin.

Tästä tulikin niin pitkä, että taidan jättää Sampon luonteesta kertomisen toiseen viestiin. Muuten näistä tulee liian pitkiä ja ettette nyt täysin pety, niin laitan tähän muutaman kuvan Sammystä!

Eipä muuta,
terv. Marjo & lappalaispoijjaat